Motivaatiota popularisointiin & tutkijoiden kootut selitykset, osa 2

Tässä jatkona edelliseen blogiini vielä lisää syitä/tekosyitä, joiden vuoksi tutkijat saattavat vältellä popularisointia.

 

  1. ”Haluan kertoa asioista eksaktisti, mutta se ei ole popularisoinnissa mahdollista.”

Tämä on todellinen ongelma – ja joillekin tutkijoille lähes ylitsepääsemätön. Kun kirjoittaa populaaritiedejutun tai antaa haastattelun omasta tutkimusaiheestaan, on pakko raa’asti karsia yksityiskohtia ja yksinkertaistaa. Toisaalta, totta voi puhua yksinkertaisestikin.

Tutkija on tottunut siihen, että tiedeartikkeleissa ensin kerrotaan laveasti ongelman/tutkimusaiheen tausta alkaen siitä, kun muinaiset roomalaiset.… Sen jälkeen pitää kertoa materiaalit ja menetelmät. Ja jos tulosten pohjalta jotain johtopäätöksiä vedetään, tutkija muistaa kyllä kertoa rajoituksista ja lisätutkimusten tarpeesta. Tutkijoiden tyypillisin lause onkin: ”Tätä asiaa pitää vielä tutkia lisää…”  Vain ani harvoin on sellainen tilanne, että jotain asiaa olisi tutkittu riittävästi tai jonkin asia olisi varma.

Ratkaisuehdotus: Tieteen popularisoinnissa on ihan pakko jättää yksityiskohtia kertomatta. Niin kipeältä kuin karsiminen tuntuukin, opettele sitä. Kiteyttämisen taito on must.

 

  1. ”En halua mustavalkoistaa asioita”

Kieltämättä jonkin verran on pakko vetää mutkia suoraksi, kun populaarijuttua tekee. Tärkeintä on kuitenkin, että tie johtaa samaan päämäärään eli pysytään totuudessa.

Jos ja kun asiasta ei voida tutkimusten vähäisten määrän vuoksi vetää vielä varmoja johtopäätöksiä, sen voi kertoa. Ja kertoa myös, miksi asia on epävarma. Kannattaa myös kertoa selvästi, jos joku asia on kiistelty.

Toisaalta tutkijana voi lähteä siitä, että antaa kommenttinsa/kirjoittaa nykytietämyksen mukaan. Tiede voi aina mennä eteenpäin ja ajatus asioista muuttua, mutta kukin populaaritiedejuttu on väistämättä aikansa tuote. Ei tarvitse joka välissä toistella, että ”nykytietämyksen mukaan…”.

Ratkaisuehdotus: Kerro rehellisesti, mitä nykyisin tiedetään ja mitä ei. Ja voit myös kertoa, mihin suuntaan uudet tutkimustulokset näyttäisivät johtavan.

 

  1. ”Tämän alan tutkimusta on niin vaikea ala selittää.”

Tämä voi olla totta, mutta mattimeikäläisen näkökulmasta vaikeilla aloilla pitää keksiä hyviä vertauksia/rinnastuksia. Pitää myös tyytyä siihen, että ei ehkä pääse ihan syvälle: riittää, jos saa edes jonkun tiedonjyväsen menemään perille. Joskus kirjoitus/haastattelu voi olla tutkijan näkökulmasta oppikirjakamaa, mutta suuren yleisön silmissä se sisältää paljon uutta tietoa.

Ratkaisuehdotus: Harjoittele selittämään alasi tutkimusta yleistajuisesti ja matki sellaisia tutkijoita, jotka ovat mielestäsi siinä hyvin onnistuneet – lainaa hyviä vertauskuvia ja rinnastuksia. Ne eivät ole kenenkään omaisuutta. On viisasta ottaa mallia hyviltä popularisoijilta.

 

  1. ”Jos teen riittävän hyvää tutkimusta, se tulee kyllä ilmi.”

Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka kirjoittaisit paljon Nature- ja Science-lehtiin ja oman alasi huippujulkaisuihin, harva toimittaja osaa ottaa sinuun yhteyttä. Ensinnäkin hyvin harva suomalaistoimittaja (jos kukaan) seuraa jatkuvasti kaikkia eri alojen tiedejulkaisuja – Nature- ja Science-lehtienkin osalta lähinnä katsotaan niiden uutisia. Eli saatat joutua odottelemaan loppuikäsi, jos toivot jonkun löytävän sinut pelkästään tieteellisten julkaisujesi perusteella. Tieteenaloja on paljon ja toimittajille tulee jatkuvasti kymmeniä tiedotteita tutkimuksista. Sinun on pakko tiedottaa omista tutkimuksistasi, jos haluat tuoda niitä esiin.

Ratkaisuehdotus: Mikäli et halua tutkimustesi hautautuvan vaan toivot arvokkaan tiedon leviävän muidenkin ihmisten keskuuteen, tiedota niistä.

 

  1. ”Miksi vaivautuisin?”

Syitä on monia. Itse hyödyt tiedottamisesta/popularisoinnista/haastattelujen antamisesta hakiessasi rahoitusta tutkimuksellesi. Kun sinä ja tutkimusalasi saatte julkisuutta, päättävät tahot kohdistavat alalle huomattavasti helpommin rahoitusta. Toisaalta voidaan hyvin kysyä, että nousevatko oikeat aiheet/tutkimukset esiin suomalaisissa tiedotusvälineissä. Sinulla on alasi tutkijana ainutlaatuinen mahdollisuus kertoa, mitä mielenkiintoista omalla tutkimusalallasi tapahtuu – jos et sinä sitä tee, ei todennäköisesti kukaan muukaan. Saatat ajatella, että sinun tulee kertoa vain ja ainoastaan omasta tutkimusaiheestasi, mutta näin ei ole: vähintään yhtä tärkeää on puhua yleisemmin alasta. Lisäksi näin tehdessäsi varmistat alan tutkimuksen jatkumista. Populaaritiedejuttujen pohjalta moni koululainen on kiinnostunut jostain alasta ja päätynyt tutkijaksi. Näitä tarinoita on paljon. Positiivinen näkyvyys lisää myös oman yliopistosi/tutkimuslaitoksesi houkuttavuutta ja vaikuttaa esimerkiksi opiskelijahakuun.

Vaikka velvollisuus on ikävä sana, käyttäisin myös sitä: tutkijat saavat rahoituksensa yhteiskunnalta, joten heillä on velvollisuus kertoa tieteestä ja valistaa kansaa.

Ratkaisuehdotus: Kannattaa vaivautua. Tieteen popularisointi hyödyttää paitsi sinua itseäsi ja lukijoita/kuulijoita, myös koko tutkimusalaasi.

 

Eli tuossapa tuli yhteensä 10 kohtaa ratkaisuehdotuksineen. Toivottavasti joku teistä niitä lukiessaan saa ahaa-elämyksen ja päättää ryhtyä popularisoimaan. Seuraavassa blogissani kirjoitan vinkkejä sitä varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *